etusivu
esittely
toiminta
orit
tammat
muuta

Esittely

Monet ihmettelevät Yedidan sijaintia, kun kuulevat siitä ensimmäisen kerran. Miksi ihmeessä sijoittaa talli niin lähelle niinkin suurta kaupunkia kuin Bremeniä? Mutta Yedidassa vieraillessa huomataan, että paikka sijaitsee kuitenkin aivan maaseudulla, rauhallisessa ympäristössä, Weyhe -nimisessä kunnassa. Bremenin kaupunkiin on matkaa vain 15 kilometriä, josta on etua monessa asiassa. Vierailijat voivat Yedidassa käydessään poiketa myös helposti katsomaan Bremenin upeita nähtävyyksiä.

Sijainnista on myös etua hevosten ympärivuotiseen treenaamiseen, sillä tänne sataa harvoin lunta. Mutta koska Bremen sijaitsee lähellä merta, sadetta jakautuu harmillisen tasaisesti koko vuodelle. Ilmasto on kuitenkin lauhkeaa, eikä kesällä ole liian kuuma harjoitella ja talvellakaan ei ole kuin pikkupakkasia, suurimmalta osin pysytellään kuitenkin plussan puolella.

Tilat

Pihalle tultaessa silmiin osuu luultavasti ensimmäisenä upea, noin kolmekymmentä vuotta vanha kivitalli, jossa asuvat tallin orit. Osa karsinoista avautuu suoraan pihalle, mutta suurinosa on tallin sisäpuolella. Tallissa on toimiva lämmitysjärjestelmä hieman viileää talvea varten. Sisäpuolelta löytyy myös tilava satulahuone, jossa on jokaiselle orille omat varustekaapit ja satulatelineet. Satulahuoneesta on ovi suoraan käytännölliseen kuivaushuoneeseen, jossa on myös pesukone. Rehut sijaitsevat myös tallin sisäpuolella, tilavassa "hallissa", jossa on myös muutakin tavaraa. Rehut ovat kuitenkin erillään muista tavaroista, ja halli on yleensä siistissä järjestyksessä. Satulahuoneen vierestä löytyy vielä yksi ovi: oleskeluhuoneen ovi. Oleskeluhuoneessa on pari sohvaa, kahvinkeitin, mikro, pieni jääkaappi ja mystinen kaappi, joka on täynnä keksejä, jotka tallin omistaja voitti paikallisen keksitehtaan avajaisten arpajaisissa. Oleskeluhuoneessa on myös ovi vessaan.

Tammatalli on uudempi ja hieman pienempi kuin oritalli ja se sijaitsee aivan oritallin vieressä. Tammatallista löytyy 15 karsinan lisäksi pesukarsina, varustehuone ja kuivatushuone. Rehuvarasto ja oleskelutilat ovat yhteisiä oritallin kanssa ja sijaitsevat oritallissa. Tammatalli on myös kivitalli ja melko samannäköinen ulkopuolelta kuin oritallikin, mutta yksikään karsina ei aukea ulkpuolelle.

Jokaiset hevosen karsinasta löytyy juoma-automaatti ja ruokakippo. Kuivikkeena käytämme purua. Karsinat siivotaan kerran päivässä huolellisesti, muuten voidaan kerätä lantoja pois, jos tarvitsee. Pääasiassa hevoset hoidetaan kiinni sidottuna, mutta kaikki työntekijät eivät tätä ohjetta täysin noudata.
Kaikissa tarhoissamme on katokset, jotta hevosten ei tarvitsisi syödä sateessa. Katoksiin on tehty oma kolo heinille, niin hevosten ei tarvitse syödä maasta. Hevoset tarhaavat joka päivä noin 5 tuntia, jokainen omassa tarhassaan.


photos © E|...| (CC BY 2.0), lewing (CC BY 2.0)

Ratsastusta Yedidassa voi harrastaa kolmessa eri paikassa. Ikävän sateen sattuessa miellyttävintä voi olla ehkä ratsastaa tilavassa maneesissa, jossa on koulukirjaimet ja hieman estekalustoakin. Maneesin pohja ei ole liian kova, muttei liian pehmeäkään, vaan aikalailla sopiva ja monet ovatkin kehuneet sitä. Kenttä sijaitsee aivan maneesin lähettyvillä ja sielläkin on jonkin verran estekalustoa ja koulukirjaimet. Kenttä ei täysin vetisty sateella, mutta pohja voi silloin pehmetä hieman. Maastoillessa kannattaa pysyä mahdollisimman hyvin poissa ajoteiltä, sillä Yedidan lähettyvillä ajaa välillä erittäin hurjapäisiä kuskeja, jotka eivät paljoa hevosista välitä. Mutta maastot ovat pääasiassa hyvät, ja tallin pihasta lähteekin suoraan kiva metsätiereitti joka käväisee pienen järven rannallakin. Tällä reitillä on myös pari oikein kivaa laukkasuoraa, ja halutessaan kesäisin voi myös oikaista erään tallin oman pellon läpi.

Päärakennus sijaitsee tilan ytimessä, ja sen kyllä huomaa. Rakennus on kivestä tehty melko suuri omakotitalo, jossa tallin pitäjä perheineen majailee. Taloa ympäröi siisti puutarha omenapuineen ja ruusupuskineen. Päärakennuksen vieressä on myös pieni vierastalo, jota ei kylläkään käytetä kovin usein. Silloin tällöin talliapulaiset käyttävät taloa. Päärakennuksen edestä löytyy myös melko tilava parkkialue, jossa perheen kahden Audin lisäksi on yleensä myös pari työntekijöiden autoa. Muuten se sitten onkin aika tyhjillään (paitsi kilpailupäivinä tilasta on hieman jopa pulaa).

Päiväohjelma

Aamulla noin kello 6.30 hevosille jaetaan karsinoihin heinät ja väkirehut. Kun ruuat on jaettu, jätetään hevoset noin tunniksi syömään rauhassa ja sillä aikaa työntekijät viettävät kahvitaukoa keksien kera oleskeluhuoneessa. Noin puoli kahdeksalta hevoset tarkastetaan ja harjataan, jonka jälkeen osa viedään pihalle ulkoilemaan ja osa jää talliin liikutusta varten. Tarhailevien hevosten karsinoiden siivous ja karsinoissa olevien hevosten liikutus aloitetaan yhdeksän jälkeen.


photos © Karioi Horses, Jean-Louis Vandevivère (CC BY-SA 2.0)

Kello 12.00 hevosille jaetaan heinät. Tarhoissa olevat saa ne tarhoihinsa ja karsinoissa olevat ruokitaan karsinoihin. Noin kahden aikoihin tapahtuu hevosten vaihto eli tarhailevat tulevat sisälle ja sisällä olevat menevät pihalle. Nyt liikutetaan ne, joita ei ole liikutettu ja likaiset karsinat siivotaan.

Neljän aikaan hevoset saavat taas heinät, osa tarhoihin ja osa karsinaan. Sen jälkeen liikutetaan vielä hevoset, joita ei ole liikutettu ja aloitellaan iltatallin valmistelu. Ruuat laitetaan valmiiksi ja talli siistitään. Tarhailevat hevoset haetaan sisälle noin kello 19. Viimeiset ruuat jaetaan vielä puoli yhdeksän aikaan, jonka jälkeen hevoset jätetään levolle ja tallin ovet lukitaan.

© Yedida 2010. All rights reserved. Virtuaalitalli / a sim-game stable