Kasvatustoiminta

Pääkasvatusrotuinamme ovat budjonnynhevonen ja RBSH (Russian-based Sport Horse). Budjonnynhevosia olemme kasvattaneet tallin perustamisesta lähtien kasvattiliitteellä Zemniak. RBSH tuli mukaan kasvatusohjelmaamme vuoden 2016 marraskuussa. Lisäksi tallissamme asustaa muutamia englantilaisia täysiverisiä sekä muita venäläisiä rotuja pääasiassa RBSH-kasvatusta varten.

Lähtökohtaisesti suurin osa kasvattamistamme hevosista jää meille asumaan, mutta myymme kasvattejamme myös muille tasaisin väliajoin. Meillä ei ole erityisiä vaatimuksia kasvattiemme omistajille – ainoa toive on, että mahdolliset osoitteenmuutokset tulevat tietoomme. Myytävät kasvatit ovat merkitty selkeästi kasvattilistaukseen. Ostotarjouksia ja tilausvarsatoiveita otamme vastaan sähköpostitse.

Kasvatustoimintamme on jakautunut ratsu- ja laukkalinjaisten hevosten kasvatukseen. Linjakohtaiset kasvatustavoitteet ovat määritelty myöhemmin tällä sivulla. Syksystä 2017 alkaen olemme noudattaneet CAS-ajanlaskua myös kasvatustoiminnassamme. Tammat astutetaan aina CAS-vuoden alussa, jotta varsatkin syntyisivät heti alkuvuodesta.

Ratsuhevoskasvattimme tunnistaa nimen etuliitteestä Zemniak ja laukkahevoset loppuliitteestä Zing.


VRL:n hevosrekisterissä kasvattajaksi merkitään talli ZEMN1443, kasvattajanimeksi Zemniak tai Zing. Halutessaan hevosen syntymämaaksi voi merkitä Venäjä.


Ratsuhevoskasvatus

Ratsuhevoskasvatuksessa tavoitteena on kasvattaa selväpäisiä ja suorituskykyisiä urheiluhevosia pääasiassa kenttäratsastukseen. Pyrimme tuomaan jalostukseen jatkuvasti uutta verta sekä yhdistelemään omia linjojamme muiden kasvattajien linjoihin. Huonosti menestyneet laukkahevoset koulutamme usein ratsupuolelle, joten käytämme ratsuhevosjalostuksessa myös laukkasukuisia yksilöitä.


Laukkahevoskasvatus

Kasvatamme laukkahevosia niin sileälle kuin risuesteillekin. Jalostuksessa pyrimme käyttämään vähintään G3-tasoisia hevosia, jotta kasvatit pääsevät etenemään kilpailu-urallaan nopeammin hyvän sukuluokituksen ansiosta. Jalostushevosten valinnassa seuraamme myös voitto- ja sijoitusprosentteja, jotta kasvateilla on paremmat mahdollisuudet pärjätä arvokilpailuissa.


Astutuskalenteri

Astutuskalenteriin on merkitty kaikki suunnitellut varsat. Jos löysit listalta kiinnostavan yhdistelmän, ota yhteyttä Sakkuraan. Kuluvan CAS-vuoden aikana syntyvät varsat näkyvät taulukossa korostettuina.