| virallinen nimi | Scarecrow PB | rekisterinumero | VH-36498 |
| rotu, sukupuoli | trakehner, ori | väri | kimo |
| syntynyt | 29.10.2007 (ikä) | säkäkorkeus | 164 cm |
| painotus | kouluratsastus | koulutustaso | Grand Prix |
| saavutukset | - | ||
| omistaja | Yedida (50% Ada) | kasvattaja | Skurvash |
Täyttänyt 3 vuotta 26.02.2008
Useilla ihmisistä on oreista aivan väärä käsitys, niitä saatetaan pitää hermoheikkoina ja jopa agressiivisina, tammojen lähellä käsistä ryöstäytyvinä ja yhteistyöhön kykenemättöminä. Scarecrow PB on kuitenkin esimerkillisesti käyttäytyvä tapaus jota ei hyvällä omallatunnolla voi kutsua hankalaksi tapaukseksi, puhumattakaan muista nimityksistä joita oreista usein käytetään. Kookas hevonen saattaa ensin nostaa jännityksen pintaan mutta kun Roniin luo toisen silmäyksen ei se näytä enään tippaakaan pelottavalta seistessään korvat hörössä ja alahuuli lerpattaen.
Roni on perso kaikille huomionosoituksille ja tuntuu olevan valmis vaikka juoksemaan suoraan tähtiin saadakseen osakseen muutaman ystävällisen sanan ja rapsutuksen, herkkupalat sen sijaan ovat pojalle kuin ilmaa. Vaikka pääasiassa tämä piirre orissa onkin hyvä voi se olla rasittava seuratessaan ihmistä karsinassa ympäriinsä, harjoja ojennellessaan ja jatkuvasti töniessään. Kiinni sitominen on lähes välttämätöntä jos orin harjaamiseen haluaa käyttää vähemmän aikaa kun puoli päivää, solmujen avaaminen luonnistuu Ronilta kuitenkin hyvin ja kannattaa varautua siihen että Roni pysyy kiinni sidottuna vapaaehtoisesti vain muutaman minuutin. Yleensä itse harjaustoimenpiteet eivät tuota ongelmia, kaviotkin nousevat nätisti, mutta loimia, etenkin kahisevia ulkoloimia, ori vierastaa pahasti ja saattaa väistää rajusti sivulle. Varusteiden päälle laittaminen ei tuota ongelmia vaikka satulavyötä kiristäessä pullistelee kun pikkuinen tuntiponi. Roni heittäytyy helposti piehtaroimaan, myös varusteet päällä, joten ihmisen pitää jatkuvasti olla valppaana ettei hevonen pääse rusentamaan varusteitaan lattiaa vasten. Taluttaessa steppailee edestakaisin pysyen kuitenkin kokoajan taluttajansa lähellä, alussa alle jää helposti mutta kun Ronin touhuihin tottuu ei talutus enään ole kummempi asia. Tarhoille mentäessä Ronille on aina tulenpalava kiire ja se saattaa muutaman askeleen ajan kiskoa ihmistä mukanaan. Tarhasta tai laitumelta pois saaminen onkin taitolaji erikseen sillä poika seisoisi siellä mielellään vaikka koko elämänsä. Perään ei kannata lähteä juoksemaan, herkut eivät auta, puheille hevonen lotkauttaa vain korvaansa. Ainut varma keino onkin ottaa kiinni Ronin sijasta toinen hevonen, ori seuraa kyllä kiltisti ja vastustelematta perässä.
Kun selkään noustaan koko ori valpastuu, korvat nousevat pystyyn ja koko olemus ryhdistäytyy. Alussa Roni onkin täysillä mukana ja jaksaa alkuverryttelyjen ajan olla reipas ja kuuliainen, verryttelyjen jälkeen koko hevonen tuntuu kuitenkin läsähtävän kasaan ja sen keräämiseen vaaditaan paljon työtä. Askeleen muokkaamisen kanssa saa yleensä tehdä paljonkin töitä sillä hevosella on taipumus jäädä jolkottamaan eteen tasaisella rytmillä jolloin se saattaa varoittamatta kompastua, aivan kun olisi nukahtanut pystyyn. Ensimmäisten väistöjen myötä Roni jää kuitenkin paremmin avuille vaikka silloin tällöin uraa pitkin kulkiessa jää jälleen uinumaan pystyyn, orille onkin tärkeää keksiä jatkuvasti pientä tekemistä jotta sen mielenkiinto säilyy. Vaikka hyppääminen orilta jotenkuten luonnistuukin putoaa mieleenkiinto nolliin rataesteillä, Roni tuntuu olevan sitä mieltä ettei kukaan oikeasti voi jaksaa hypätä jatkuvasti samanlaisten esteiden yli samalla kentällä ja jääkin helposti säheltämään yrittäessään vain selvitä radasta nopeasti läpi, kaviot kolahtelevat puomeihin ja tiet ovat liian tiukkoja ratsastajan yrityksistä huolimatta. Raviaskeleet ovat epämukavia istuttavia ja jotenkin konemaisia, laukka on ehdottomasti Ronin paras askellaji ja ainut missä se jaksaa työskennellä ilman alituisia kehotuksia. Maastoillessa on pääasiassa varma ratsu joka ei turhaan pingo pakoon, punaiset postilaatikot ovat kuitenkin ylimaallinen este ja niiden kohdalla jäädään aina seisomaan äärimmäisen jännittyneenä.
Kilpailupaikalla Roni hermoilee ainoastaan jos sen ratsastaja hermoilee, oria itseään ei voisi vähempää kiinnostaa onko ympärillä yksi vai kaksisataa ihmistä, se kuitenkin aistii ihmisen mielialat helposti ja käyttäytyy itsekkin pitkälti niiden mukaisesti. Verryttelyt muiden hevosten kanssa samalla kentällä eivät tuota ongelmia vaikka saattaakin uhitella potkuilla jonkun eksyessä liian lähelle. Traileriin poika menee ylpeästi ja ennakkoluulottomasti, jo varsana se on totutettu tähän kummalliseen, rämisevään kuljetuskoppiin jota useat hevoset pelkäävät henkensä kaupalla.
| i. Constantine WL km trak sk. 168cm VIR MVA Ch, KRJ-I, YLA2 |
ii. Captain Morgan KRJ-II, YLA2 |
iii. Winderhall |
| iie. Schwalbe | ||
| ie. Vlotheid Soléin VIR MVA Ch, KRJ-II, YLA2 |
iei. Vlotheid Selidor | |
| iee. Mayleen's Kameryn | ||
| e. Impel Down 54 rn trak sk. 162cm KRJ-I |
ei. Marlboro VIR MVA Ch, KRJ-II, YLA2 |
eii. Dry Gin |
| eie. Port Royal | ||
| ee. Romeo&Juliet VIR MVA Ch, KRJ-II, YLA2 |
eei. Alchemist | |
| eee. French Kiss |
|
12.09.09 | kutsu | Intermediate II | 3/9 09.09.09 | kutsu | Grand Prix | 2/8 09.09.09 | kutsu | Intermediate II | 2/9 03.07.09 | kutsu | Intermediate II | 3/21 02.07.09 | kutsu | Grand Prix | 4/17 30.06.09 | kutsu | Helppo B | 3/45 29.06.09 | kutsu | Helppo B | 3/30 25.06.09 | kutsu | Helppo B |2/50 21.06.09 | kutsu | Grand Prix | 3/60 21.06.09 | kutsu | Intermediate II | 1/60 19.06.09 | kutsu | Helppo A | 2/50 18.06.09 | kutsu | Helppo A | 2/50 10.06.09 | kutsu | Vaativa B | 6/73 10.06.09 | kutsu | Helppo A | 3/71 10.06.09 | kutsu | Helppo B | 6/75 10.06.09 | kutsu | Helppo C | 7/69 03.06.09 | kutsu | Helppo C | 1/27 16.05.09 | kutsu | Grand Prix | 7/49 16.05.09 | kutsu | Vaativa A | 1/50 09.05.09 | kutsu | Vaativa A | 4/100 08.05.09 | kutsu | Intermediate I | 4/100 07.05.09 | kutsu | Grand Prix | 5/80 05.05.09 | kutsu | Grand Prix | 9/100 03.05.09 | kutsu | Grand Prix | 3/100 03.05.09 | kutsu | Vaativa A | 4/100 03.05.09 | kutsu | Grand Prix | 2/80 02.05.09 | kutsu | Grand Prix | 4/100 02.05.09 | kutsu | Grand Prix | 5/100 01.05.09 | kutsu | Grand Prix | 5/80 01.05.09 | kutsu | Grand Prix Special | 3/50 30.04.09 | kutsu | Vaativa A | 2/30 30.04.09 | kutsu | Intermediate I | 3/31 29.04.09 | kutsu | Helppo B | 4/50 29.04.09 | kutsu | Helppo A | 5/30 28.04.09 | kutsu | Vaativa B | 5/30 28.04.09 | kutsu | Helppo A | 2/30 27.04.09 | kutsu | Grand Prix | 5/50 27.04.09 | kutsu | Helppo C | 1/50 26.04.09 | kutsu | Helppo A | 1/30 26.04.09 | kutsu | Helppo B | 5/50 25.04.09 | kutsu | Helppo B | 7/50 25.04.09 | kutsu | Helppo A | 5/30 24.04.09 | kutsu | Helppo A | 2/30 24.04.09 | kutsu | Helppo A | 5/36 23.04.09 | kutsu | Grand Prix | 1/50 23.04.09 | kutsu | Helppo C | 5/50 22.04.09 | kutsu | Helppo A | 3/50 21.04.09 | kutsu | Vaativa B | 4/39 21.04.09 | kutsu | Helppo C | 1/41 20.04.09 | kutsu | Vaativa A | 2/27 20.04.09 | kutsu | Grand Prix | 5/50 17.04.09 | kutsu | Intermediate II | 5/50 22.02.09 | kutsu | Grand Prix | 3/50 22.02.09 | kutsu | Intermediate I | 7/50 21.02.09 | kutsu | Vaativa A | 1/50 |
19.02.09 | kutsu | Grand Prix | 6/50 25.01.09 | kutsu | Vaativa A | 1/49 19.01.09 | kutsu | Helppo A | 2/20 18.01.09 | kutsu | Grand Prix | 3/11 17.01.09 | kutsu | Intermediate I | 4/40 16.01.09 | kutsu | Helppo A | 3/43 17.09.08 | kutsu | Vaativa A | 5/100 16.09.08 | kutsu | Intermediate I | 1/57 15.09.08 | kutsu | Vaativa A | 1/69 11.09.08 | kutsu | Vaativa A | 3/100 11.09.08 | kutsu | Vaativa B | 1/100 10.09.08 | kutsu | Intermediate I | 5/57 09.09.08 | kutsu | Vaativa B | 1/100 30.08.08 | kutsu | Helppo B | 1/9 28.08.08 | kutsu | Intermediate I | 6/45 28.08.08 | kutsu | Vaativa A | 5/42 15.08.08 | KRJ-Cup | Intermediate I | 24/309 06.08.08 | kutsu | Vaativa A | 1/39 06.08.08 | kutsu | Intermediate II | 3/36 18.03.08 | kutsu | Intermediate I | 3/30 28.01.08 | kutsu | Intermediate I | 3/30 24.01.08 | kutsu | Prix St. Georges | 6/145 23.01.08 | kutsu | Intermediate I | 4/36 28.12.07 | kutsu | Grand Prix | 3/36 28.12.07 | kutsu | Intermediate I | 1/36 20.12.07 | kutsu | Vaativa B | 4/117 19.12.07 | kutsu | Helppo A | 5/45 18.12.07 | kutsu | Grand Prix | 2/51 18.12.07 | kutsu | Helppo A | 3/51 18.12.07 | kutsu | Helppo B | 2/51 18.12.07 | kutsu | Helppo C | 3/54 15.12.07 | kutsu | Vaativa B | 1/35 14.12.07 | kutsu | Grand Prix | 2/35 14.12.07 | kutsu | Intermediate I | 5/35 13.12.07 | kutsu | Grand Prix | 1/35 28.11.07 | kutsu | Vaativa A | 7/50 27.11.07 | kutsu | Vaativa A | 7/60 23.11.07 | kutsu | Helppo A | 3/117 23.11.07 | kutsu | Grand Prix | 10/112 23.11.07 | kutsu | Helppo A | 3/117 21.11.07 | kutsu | Vaativa B | 9/112 21.11.07 | kutsu | Helppo B | 7/134 21.11.07 | kutsu | Vaativa A | 8/103 21.11.07 | kutsu | Helppo A | 3/176 20.11.07 | kutsu | Vaativa B | 1/35 15.11.07 | kutsu | Vaativa A | 1/50 15.11.07 | kutsu | Vaativa B | 6/50 14.11.07 | kutsu | Vaativa B | 6/92 14.11.07 | kutsu | Vaativa B | 7/92 14.11.07 | kutsu | Vaativa B | 4/33 14.11.07 | kutsu | Intermediate I | 2/30 06.11.07 | kutsu | Helppo A | 2/28 05.11.07 | kutsu | Helppo A | 3/29 04.11.07 | kutsu | Intermediate II | 5/30 |