Penrose Dottie


VV-II (04/2017)KTK-III (09/2017)
  • Shirenhevonen, tamma
  • 177cm, musta
  • Syntynyt: 02.01.2017 3v. 02.04.2017
  • Rekisterinumero: VH17-104-0009

Kuvien tekijänoikeudet tulevat näkyviin avaamalla kuvat

Dottie on rauhallinen ja kaikinpuolin miellyttävä tamma. Se viihtyy ihmisten seurassa ja nauttii olemisesta huomion keskipisteenä. Ajamisen lisäksi Dottie on myös ratsukoulutettu, ja se onkin osoittautunut oikein tottelevaiseksi ratsuksi, vaikka ei mikään herkin avuille olekaan.

Hoitaessa Dottie on rauhallinen, mutta ei kuitenkaan mikään pystyyn kuollut. Huumorintajuakin siltä löytyy: se saattaa esimerkiksi livahtaa karsinastaan käytävälle, jos karsinan ovi on jäänyt liikaa raolleen. Onneksi se antaa kyllä ottaa itsensä kiinni heti. Valjastaessa ja muissa hoitotoimenpiteissä tamma on kaikin puolin asiallinen. Huonona puolena voidaan sanoa olevan Dottien huomionhakuisuus. Ei ole tavatonta, että se nappaa ohikulkevan ihmisen hihasta kiinni ihan vain saadakseen rapsutuksia. Tai pitää hirveätä meteliä ihmisten kävellessä sen karsinan ohi. Aina se ei taida tajuta kuinka iso se on, joten ihan pienimpien käsiteltäväksi sitä ei uskalla antaa turvallisuussyistä. Vaikka loppujen lopuksi Dottie onkin oikein kiltti ja lempeä tamma.

Ajaessa Dottie on yritteliäs ja kokoisekseen tarkka jaloistaan. Yleensä se on melko rauhallinen ajaa, mutta toisinaan innostuu niin ettei malta kuunnella pidätteitä. Varsinkin tarkkuuskokeessa ajajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja hyvää keskittymiskykyä, sillä tamma oikoo helposti, mikä voi johtaa keilojen putoamiseen. Työajossa Dottie on parhaimmillaan, siinä se malttaa kuunnella apuja myös innostuessaan. Yleisesti ottaen se ei jännitä kisapaikoilla eikä muissa uusissa tilanteissa, joten siinä mielessä Dottieta voidaan sanoa oikein varmaksi hevoseksi.

Ratsastaessa Dottie on hyvin rauhallinen, joskin ei mikään herkin hevonen. Se ei säiky yksinkertaisesti mitään, joten erityisesti maastossa se on mukava ratsu. Dottie yrittää myös ratsastaessa miellyttää ratsastajaansa parhaansa mukaan, mutta ei toki potentiaalillaan ehkä täytä osaavimpien toiveita. Peruspuskailuun Dottie on kuitenkin äärimmäisen kiva ratsu.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Harland Hall Froggy
shire, musta, 178cm

KTK-III

ii. Harland Hall Big Frog
ie. Harland Hall Felicia
e. Birchbound’s Daisy Haze
shire, ruunikko, 179cm

KTK-II

ei. Flashback
ee. Birchbound’s Daisy May

Kilpailumenestys

Porrastetut kilpailut

VVJ valjakkoajo vaikeustaso , pistettä

Arvokilpailut

  • TYH Syysmestaruus, 28.10.2018 Kadotetut Suomenhevoset, Työajo: Käyttöajo, 4/44

Näyttelyt

  • NJ, 13.03.2018 Koistilan Suomenhevoset, irtoSERT, tuom. Vibaja
  • VSN, 20.02.2018 Ionic, RCH, + 10 p.

Tavalliset kilpailut

Näytä sijoitukset tavallisista kilpailuista »
virtuaalihevonen / a sim-game horse
© Waldenfeld 2016-2018   |   Virtuaalitalli